Kesä kutsuu jo

Osa ossilaisista on jo siirtynyt kesäloman viettoon, osa uurastaa vielä muutaman päivän. Viime viikolla vietettiin kuitenkin yhteistä kevään päätösjuhlaa töiden ja virkistäytymisen merkeissä. Mukaan oli kutsuttu myös MESH-hankkeen ja Kotoa kotiin -hankkeen asiantuntijat. Yhdessä oli hyvä kerrata kuluneen kevään käänteitä ja suunnitella syksyä.

Syksyllä onkin luvassa paljon kaikkea hienoa! Ossi2-hankkeen tiimoilta järjestetään upeita koulutuksia ja suuri syysseminaari, johon saadaan vieraita Ruotsista. LAMK:n ohjauspilotit jatkuvat ja Salpauksessa työstetään opettajien koulutusmateriaaleja. Yhteistyö alueen yritysten kanssa on syksyn yhtenä painopisteenä. Ossi-piste käynnistyy jälleen 19.8. Ohjaamon tiloissa.

 

Kiitos kaikille kuluneesta keväästä ja nähdään taas syksyllä!