Perehdytys ja ohjaus

Perehdytys on aina ihmisten välistä kommunikaatiota, jossa siirtyy tietoa ihmisten välillä. Kuten kaikessa viestinnässä, myös perehdytyksessä voi tapahtua väärinymmärryksiä monista syistä johtuen. On hyvä muistaa, että monet itsestäänselvyydet eivät ole itsestäänselvyyksiä maahanmuuttajalle. Siksi perehdytys on tärkeä osa työprosessia ja työhön sitouttamista. Perehdytystilanteet eivät ole koskaan samanlaisia, kuten eivät maahanmuuttajat ja työpaikatkaan. Tällä sivulla on muutamia perehdytysvinkkejä ja linkkejä hyviin materiaaleihin.


Jos pyrit selvittämään, missä määrin eri asiantuntijoiden arviot ja pienyritysten arki kohtaavat, kun kyse on maahan muuttaneiden työllistämisen haasteista, voit käyttää Tutkimusmatkalla-Bingokortit keskustelun pohjaksi. Neljästä teemasta on haettu väitteitä, joista yrityksen edustaja nimesi heille relevantit. Väitteiden pohjana käytettiin sekä paikallisia että valtakunnallisia selvityksiä. Laadittu Tutkimusmatkalla tuntemattomaan -hankkeessa.

Kaksi kuvallista mallia siihen, miten perehdytys onnistuu. Mallit ja niiden vinkit on kerätty Ossi2-Osaajat töihin -hankkeen aikana työnantajien ja maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden kokemuksiin perustuen.

Materiaali, jota käytetty yritysten perehdyttämisessä. Materiaali on tuotettu ESME-hankkeessa (ESR+) vuonna 2025.

PowerPoint-pohja sekä valmis pdf-opas työntekijälle työturvallisuuden perusasioista. PowerPointia ja siihen valmiiksi mietittyjä selkeitä ohjeita ja kuvia voit käyttää omaa työturvallisuusperehdytyksen materiaaliasi työstäessäsi. Materiaalit on tuotettu ESME-hankkeessa (ESR+) vuonna 2025.

PowerPoint-pohja sekä valmis pdf-opas työntekijälle hygieniaosaamisen perusasioissa. PowerPointia ja siihen valmiiksi mietittyjä selkeitä ohjeita ja kuvia voit käyttää omaa hygieniaperehdytyksen materiaaliasi työstäessäsi tai lisätukena, jos työntekijän taidot kaipaavat vielä vahvistusta. Materiaalit on tuotettu ESME-hankkeessa (ESR+) vuonna 2025.

Materiaali on osa ELMA-hankkeen (ESR) oppimisympäristöä Opi hoitoalan suomea. 2025.

Tutustu kielisopimukseen ja nappaa malli, jota voit omassa työssäsi soveltaa vieraskielisen työntekijän kielitaidon kehittämisen tukena.

Liite yrityksen perehdytysoppaaseen, tukea työpaikkaohjaajalle. Laadittu Ossi2 – Osaajat töihin -hankkeessa.

Ossi2 – Osaajat töihin -hankkeessa järjestettyjen ko. koulutusten koulutusmateriaali.

Selkeän kirjaamisen opas hoiva- ja hoitotyöhön. Tuotettu Hoiva-avustajia Päijät-Hämeeseen -hankkeessa 2023.

Oppaasta löytyy tietoa maahanmuuttajan työhön perehdyttämisen erityiskysymyksistä ja kielitietoisen ohjauksen ohjeita. Tuotettu Ossi – Osaaminen esiin -hankkeessa.

Tämän Työharjoittelu ja kielenoppiminen -osion materiaalit on tuotettu Ossi2 – Osaajat töihin -hankkeessa ja ne on tarkoitettu opettajille, opiskelijoille tai työnantajille jaettaviksi.

Tulostettavissa tai ladattavissa oleva pdf, johon on kerätty 15 vinkkiä siihen, mitä tulee huomioida, kun ohjattavan äidinkieli ei ole suomi ja miten ammatillisen kielen kehitystä voi tukea työpaikalla. Tuotettu Ossi2 – Osaajat töihin -hankkeessa.

Vihko auttaa sinua työpaikkaohjaajana työssäsi ohjaajana ja opastajana. Sen avulla saat näkökulmia ja ehkäpä ratkaisujakin kysymyksiin ja haasteisiin, joita saatat kohdata työssäsi. Tuotettu Nuotta-hankkeessa 2018 (ESR)

Työterveyslaitoksen tuottamia oppaita voidaan hyödyntää ohjatessa maahanmuuttajaa toimimaan suomalaisessa työelämässä.

Monikulttuurinen ohjaustyö: Sauli Puukarin (Jyväskylän yliopisto) luento Euroguidancen järjestämässä Monikulttuurisen ohjauksen neliapila -koulutuksessa 24.11.2017

Paljon työelämään liittyviä sanoja ja niiden selitykset.

Koonti työelämään ja opiskeluun liittyvistä oppaista selkokielellä. Mukana on mm. sosiaaliturva, työelämän pelisäännöt ja opas yrittäjyyteen.

Kattava materiaalipankki monikulttuurisesta ohjauksesta.

Neuvoja ja malleja toimivaan monikielisyyteen työpaikoilla. Julkaistu 2024.